Asiantuntijaverkosto halutaan laajentaa valtakunnalliseksi
Tampereen kaupunki uudisti Asiantuntiverkosto-verkkopalveluaan vuosien 2011 ja 2012 vaihteessa Aldonen avulla. Ulkoasua raikastettiin ja toiminnallisuuksia lisättiin. Palkittu verkkopalvelu on herättänyt kiinnostusta myös muualla Suomessa. Uudistukset onkin tehty sitä silmällä pitäen, että verkkopalvelu voidaan laajentaa rahoituksen löytyessä valtakunnalliseksi.
Asiantuntijaverkosto on Pirkanmaan lukioiden opettajille suunnattu verkkopalvelu, johon on kerätty eri alojen asiantuntijoita. Opettaja voi etsiä tarvitsemansa alan asiantuntijan, ottaa tähän yhteyttä ja pyytää kertomaan työstään videoneuvottelun välityksellä. Asiantuntija vierailee luokassa reilun vartin verran – esittelee aiheensa ja vastaa opiskelijoiden kysymyksiin.
- Kehitimme verkkosivuston ilmeen lisäksi monia eri toiminnallisuuksia. Voimme esimerkiksi mainostaa historian asiantuntijoita kohdistetusti historian opettajille. Lisäksi paransimme merkittävästi hakutoimintoa: tietoa voi löytää oppiaineen, teeman tai vapaan haun avulla. Haun tärkeys korostuu, kun tiedon määrä kasvaa. Palvelusta on mahdollista tehdä valtakunnallinen, mikäli sille löytyy rahoittaja, kertoo projektisuunnittelija Tarja Kuuva Tampereen kaupungin lukiokoulutuksesta.
Verkkopalvelua hiottiin huolella yhdessä Aldonen kanssa. Sivustosta piti saada sellainen, joka puhuttelee niin nuoria kuin opettajia ja asiantuntijoita.
- Aldonelta tuli paljon raikkaita ideoita, kuten etusivulla käytetyt muistilaput huomionherättäjinä. Aldonen ehdotuksesta etusivu suunnattiin selkeästi asiantuntijoille. Kiinnostavat asiantuntijat houkuttelevat myös opettajat käyttämään palvelua. Pitkä hiominen kannatti: sivuja on kehuttu tyylikkäiksi ja selkeiksi.
Asiantuntijaverkosto on Euroopan laajuisestikin edelläkävijä. Se palkittiin jo vuonna 2009 eLearning Awards -kilpailussa, jossa etsitään innovatiivisia oppimismenetelmiä. Kilpailuun satoi lähes 700 hakemusta.
